lauantai 4. toukokuuta 2019

Hämeenlinnasta tuleville piha- ja puutarhatilauksille voidaan laskea siirtymäkuluna 100-150€ riippuen osoitteestanne, sekä siitä saavunko myös kuomullisen peräkärryn kanssa

Tamperelainen aitosuomalainen sormet mullassa kasvanut mulliturpa monen alan osaaja, joka hyödyntää osaamista ja tietoaan koti- ja pihapuutarhojen haltijoiden hyödyksi käteistä vastaan. 


Erilaisista istutuspalveluista pensasmustikat, alppiruustut, herukat, päärynäpuut, omenapuut, etc tehdään kukkapenkkejä, kohopenkkejä etc





Hämeenlinnasta tuleville piha- ja puutarhatilauksille voidaan laskea siirtymäkuluna 100-150€ riippuen osoitteestanne, sekä siitä saavunko myös kuomullisen peräkärryn kanssa. Siirtolavakuljetukset hinnoitellaan samoin tapauskohteisesti, pyrkien hoitamaan leikkausjätekippaukset lähimmälle mahdolliselle maankaatopaikalle lukuunne.
Katso huhtikuun lopun 2019 esittelyvideoni päärynäpuun istutuksen lomasta:


---------------

Yleisellä tasolla: Maanmuokkaus: Maan valmistelu on eräs tärkeimpiä puutarhatöitä, jotta sitä kaivattua kasvua ja tuottoa tulee puutarhasta. Maanmuokkaus mahdollistaa kasvualustan numensiementen kylvämiselle, kukkien, vihannesten istuttamiselle.

---------

Käytössämme Viking 585 puutarhajyrsin maanmuokkausta varten, työskenteleveys leveimmillään 85 cm. Lisävarusteina mm vakoaura ja rautapyörät // 


Puutarhajyrsin rikkoo vaivattomasti maanpinnan, kitkee rikkaruohot, lisää maa ravinnepitoisuutta valmistaen kylvöä varten. 


--------------

Hoidamme pihan puuston ja pensaistojen ja ruohikoiden leikkauksia aina alasleikkauksia Uittokaluste Nekalasta ostetuin Stihl koneiden avittamina ja erilaisten laadukkaiden japanilaissahojen avulla.

Pihatuomet, pihahaavat, männyt, koivut .. etc nurin, karsinta, paloittelu sopimuksen mukaan käteisellä edetään. 

Mitään maksupäätteitä en käytä. Jokainen voi nostaa käteistä lähimmästä kaupasta tai pankkiautomaatilta. Homma alkaa kun käteinen on rintataskussa.


---------------------
Kotitalousvähennysmahdollisuus työn osuudesta
------------------------
Puutarhaanne taikaa, kutsukaa pihapuutarhuri Olavi Lehto Tampereelta avuksenne: Talonmiespalvelu@gmail.com

Pihatyöt puutarhatyöt Hämeenlinna Akaa Valkeakoski Lempäälä Tampere https://pihatyot-hameenlinna.blogspot.com/
-------------------------

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pihatyö, pihatyöt, puutarhatyöt, pihanhoito, puunkaato, pensasaitojen leikkaukset Hämeenlinna Akaa Sastamala Ylöjärvi Kangasala Tampere Nokia

Pihatyö, pihatyöt, puutarhatyöt, pihanhoito, puunkaato, pensasaitojen leikkaukset Hämeenlinna Akaa Sastamala Ylöjärvi Kangasala Tampere Nokia Pirkanmaa

Tiedustelut / tilaus: Talonmiespalvelu@gmail.com
Puhelimessa  044-3380291, vain mitä on pakko, hinta-arviot ymv sähköpostilla. ei sikaa säkissä, vaan lopulliset hinnat kohteessa, jollei tuntityöarviona

Yleisin hinta 50 euroa alkava tunti + siirtymäkulu + työkalukorvaus tilanteen mukaan


En haaskaa aikaa 1 min kauempaa puhelimessa, häiritsee hommia, siksi mieluiten yhteydenottonne selkeästi sähköpostilla, missä mikäli mahdollista digikuvia, youtubevideo esim 15-20 sekunttia kohteesta

Faktat sähköpostiin: Aika, paikka, käteismaksu

Kotitalousvähennys

Toimimme Pirkanmaa Häme alueilla, tarvittaessa rannikko-Suomeen saakka
http://pihatyot-Pirkanmaa.blogspot.fi katso blogista lisää








Leikattu tuomipihlaja-aita alla. Raivaussahalla edettiin ja tilaajat keräsivät leikkausjätteen siirtolavalle














------------------------------------
http://pihatyot-hameenlinna.blogspot.fi/
-----------------------